Pentuja

Ei pentuja suunnitelmissa

 

Miskajasmin Kaukamoinen ja Ihalempi ©Sanna Pennut luovutetaan aikaisintaan 7-viikkoisina, rekisteröityinä Miskajasmin-kennelnimelle, mikrosirutettuina ja useaan kertaan madotettuina. Pennut tottuvat kasvaessaan kodin ääniin, ulkoilevat ja tutustuvat vieraisiin ihmisiin ja koiriin. Pennun mukana tulee hoito- ja ruokintaohjeet, pentupakkaus ja kasvattajien tuki 24/7 koko koiran elinajaksi. Pennunostaja liitetään myös halutessaan vuodeksi Lappalaiskoirat ry:n jäseneksi.

Pennuille etsin koteja, joissa koira otetaan perheenjäseneksi ja sille on tarjota riittävästi ulkoilua, liikuntaa ja aktiviteetteja. Toivon myös kuulevani silloin tällöin pennun kuulumisia uudesta kodistaan. Toivoisin myös että pentujen tulevat kodit olisivat kiinnostuneita terveystarkastuttamaan koiransa tulevaisuudessa, sillä sitä kautta saadaan tärkeää tietoa suomenlapinkoirien kasvatustyön tueksi ja tietenkin yksilöstä itsestään. Palautan pennun hinnasta 100€, kun sille on suoritettu viralliset tarkastukset silmien, lonkkien, kyynärien ja polvien osalta.

 

yhteystiedot

 

 

Kaikki sivujen materiaali © Sanna Parviainen, ellei toisin mainita.
Suomenlapinkoirat Helka, Oili, Raija ja Hilda